ISO KIRJA

54 ISO KIRJA me. Mehän uskoimme kykyymme ajatella. Mitä muuta se oli kuin jonkinlaista uskoa? Me olimme olleet uskollisia, säälittä- vän uskollisia järjen jumalalle. Niin siinä kävi, että uskoa oli ollut kaiken aikaa mukana!  Kävi ilmi että me olimme palvoneet kuin mitkäkin uskovai- set. Vaikka kaikenlainen palvonta oli aina puistattanut meitä! Mehän olimme palvoneet ihmisiä, ajatuksia, asioita, rahaa ja itseämme. Ja parempina hetkinämme olimme palvoen katsel- leet auringonlaskua ja merta tai kaunista kukkaa. Kuka meis- tä ei ollut rakastanut jotakin tai jotakuta? Miten paljon näillä tunteilla, rakkauksilla, tällä palvonnalla, oli tekemistä järjen kanssa? Viimein näimme että ei juuri mitään. Ja näistähän meidän elämämme koostui. Juuri nämä tunteet olivat määrän- neet olemassaolomme suunnan. Oli mahdotonta väittää, että meiltä puuttui kyky uskoa tai rakastaa tai palvoa. Tavalla tai toisella olimme eläneet nimenomaan uskosta.  Koeta kuvitella elämää ilman uskoa. Jos vain puhdas järki jää jäljelle, mitä elämää se on? Ja mehän uskoimme elämään – ilman muuta. Eikä elämää voi todistaa niin kuin sitä, että lyhin matka kahden pisteen välillä on suora. Kuitenkin se on olemassa. Vieläkö saatoimme sanoa, että maailmassa ei ole muuta kuin suuri joukko elektroneja, jotka ovat syntyneet tyh- jästä, joilla ei ole mitään tarkoitusta ja jotka kiitävät kohti ole- mattomuutta? Emme saattaneet. Eivät edes elektronit ole sitä mieltä. Jotakin sentapaista kemistit nykyään väittävät.  Niin me näimme, että järki ei ole kaikki kaikessa. Eikä järki, sellaisena kuin useimmat meistä sitä käyttävät, myöskään ole täysin luotettava, vaikka asuisi kuinka viisaassa päässä. Ei tarvitse kuin muistaa ne ihmiset, jotka väittivät, ettei ihminen voi koskaan lentää.