ISO KIRJA

52 ISO KIRJA nut kuin kolmekymmentä vuotta kun ilman valloitus oli jo kieltämätön tosiasia, ja nykyään ihmiset matkustavat lentoko- neilla minkä ehtivät.  Meidän sukupolvemme aikana on useimmilla ajattelun alu- eilla saavutettu täydellinen vapaus. Näytäpä satamatyöläisel- le sanomalehti, jossa selitetään, että kuuhun voitaisiin päästä lentävällä raketilla, niin hän sanoo: ”Kyllä ne sinne pääsevät – tiedä häntä vaikka piankin.” Eikö ole juuri meidän ajallemme ominaista, että luovumme helposti vanhoista näkemyksistäm- me, heitämme romukoppaan teorian tai kapineen, joka ei enää toimi, kun uusi on tarjolla?  Me jouduimme kysymään itseltämme: emmekö me voi- si soveltaa samaa kykyä muuttaa mieltämme myös henkilö- kohtaisiin kysymyksiin. Meillä oli vaikeuksia ihmissuhteis- sa, emme hallinneet tunteitamme, meitä vaivasivat itsesääli ja masennus, rahan ansaitsemisesta ei tullut mitään, tunsimme itsemme tarpeettomiksi, me pelkäsimme, olimme onnettomia, meistä ei ollut mitään todellista hyötyä kenellekään eikö tä- män vyyhden selvittäminen ollut meille tärkeämpää kuin seu- rata uutiskatsauksia kuulennoista? Oli.  Kun näimme, että muut ratkaisivat ongelman sillä, että al- koivat luottaa maailmankaikkeuden Henkeen, ei sen kum- mempaa, ei auttanut muu kuin lakata epäilemästä Jumalan mahtia. Meidän omat ajatuksemme eivät auttaneet. Ajatus Ju- malasta auttoi.  Wrightin veljeksillä oli lähes lapsellinen usko siihen, että he pystyisivät rakentamaan lentävän koneen ja tämä usko oli tärkeä syy heidän onnistumiseensa. Ilman sitä ei konetta olisi syntynyt. Me jumalankieltäjät ja epäilijät pidimme kiinni siitä, että ratkaisisimme ongelmamme itse. Kun muut osoittivat, että riippuvuus Jumalasta oli auttanut heitä, meistä rupesi tun-