ISO KIRJA

19 – siinä ehdot, jotka olemme havainneet tehokkaimmiksi. Kun ihmistä näin lähestytään, hän saattaa ottaa vuoteensa ja kävellä.   Kukaan meistä ei pidä tätä työtä elämänsä ainoana sisältönä, emmekä me kuvittele, että tällainen asenne lisäisi työn tehoa. Juomisen lopettaminen on vasta alku. Paljon tärkeämpää on se, miten pystymme seuraamaan uutta vakaumustamme kotona, työssä ja muissa toimissamme. Me kaikki käytämme paljon vapaa-aikaamme työhön, jota ryhdymme nyt kuvaamaan. Jot­ kut ovat siinä onnellisessa asemassa, että voivat käyttää tähän työhön suurimman osan ajastaan. Jos tyydymme vain henkilökohtaisesti seuraamaan uutta kurssia, tulokset ovat kyllä hyviä, mutta itse ongelmaa on vasta raapaistu pinnalta. Ne meistä, jotka asuvat suurissa kaupungeis­ sa, ovat järkyttyneet ajatellessaan, että heidän lähellään sadat ihmiset vajoavat pimeyteen koko ajan. Moni voisi toipua, jos hänellä olisi se mahdollisuus, jonka me olemme saaneet. Miten voisimme kertoa heille siitä mikä meille on annettu ilmaiseksi? Olemme päättäneet julkaista kirjan ilman tekijän nimeä ja esittää siinä ongelman sellaisena kuin me sen näemme. Kir­ jan kirjoittamiseksi kokoamme tietomme ja kokemuksemme. Pyrimme esittämään ohjelman, joka soveltuu kaikille, joilla on alkoholiongelma. Joudumme väistämättä käsittelemään lääketieteellisiä, psyki­ atrisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia asioita. Nämä aiheet suovat itsessään mahdollisuuksia erimielisyyksille. Mieluiten tietysti kirjoittaisimme kirjan, jossa ei olisi mitään riidanalaista. Yritämme parhaamme mukaan saavuttaa tämän päämäärän. Useimmat meistä ovat kokeneet, että ihmisten puutteiden ja mielipiteiden suvaitseminen auttavat meitä ratkaisevasti ON OLEMASSA RATKAISU

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=