ISO KIRJA

151 U Yhdestoista luku UUSIA NÄKÖALOJA seimmille tavallisille ihmisille alkoholin juominen tuo väriä elämään, se merkitsee toveruutta ja tapahtumia.  Se merkitsee vapautumista huolista ja ikävystymisestä. Se on tapa olla iloisesti lähellä muita ja tuntea, että elämä on mukavaa. Mutta meille, jotka ryyppäsimme raskaasti, viina ei merkinnyt loppuaikoina mitään tällaista. Entinen hauskuus oli poissa. Siitä oli vain muistot jäljellä. Entiset suuret hetket eivät koskaan palanneet. Yritimme kiihkeästi nauttia elämästä niin kuin kerran ja hellimme säälittävää päähänpinttymää, että saisimme jotenkin ihmeellisesti alkoholinkäytön hallintaamme niin, että elämä maistuisi taas elämältä. Yritimme yhä uudel- leen, ja yhä uudelleen me epäonnistuimme.  Mitä vähemmän ihmiset meitä sietivät, sitä kauemmaksi me vetäydyimme heistä ja itse elämästä. Kun meistä tuli kuningas Alkoholin alamaisia, hänen hullun valtakuntansa vapisevaa asukkeja, silloin laskeutui päällemme yksinäisyyden kylmä huuru. Se sakeni ja musteni. Eräät meistä etsiytyivät elämän laitapuolille yrittäen sieltä löytää ymmärtämystä, ystävyyttä ja hyväksymistä. Joskus hetkittäin niitä löytyi – sitten tuli pimeys ja hirveä herääminen Neljän Ratsumiehen seurassa, jotka ovat Kauhu, Hämmennys, Pettymys ja Epätoivo. Onnettomat juopot, jotka lukevat näitä rivejä, ymmärtävät mistä me puhumme!  Aina silloin tällöin joku kova juomari, joka sattuu olemaan kuivilla, sanoo: ”En kaipaa viinaa yhtään. On parempi olo. 151