ISO KIRJA

136 ISO KIRJA Kymmenes luku TYÖNANTAJILLE nonyymeihin A lkoholisteihin kuuluu eräs työnantaja, joka on vaikuttanut liike-elämän huipulla. Hän on ottanut töihin ja erottanut satoja ihmisiä. Hän tietää, miltä al- koholisti näyttää työnantajan näkökulmasta. Hänen näkemyk- sistään pitäisi olla hyötyä työnantajalle kaikkialla maailmassa.  Hän kertoo:  Olin yhteen aikaan erään suuren yhtymän apulaisosastopääl- likkönä. Osastollani työskenteli 6 600 ihmistä. Eräänä päivänä sihteerini ilmoitti, että herra B. vaati saada puhua kanssani. Käskin sanomaan, että minulla ei ole mitään puhuttavaa B:n kanssa. Olin varoittanut häntä useita kertoja ja sanonut, että tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa. Pian sen jälkeen hän oli soittanut minulle Hartfordista kahtena perättäisenä päivänä niin humalassa, ettei puheesta tahtonut saada selvää. Sanoin hänelle, että hänet oli erotettu – lopullisesti.  Sihteerini palasi ja sanoi, ettei puhelimessa ollutkaan B. vaan tämän veli, jolla oli minulle asiaa. Epäilin edelleen, että kyseessä oli armonpyyntö, mutta sainkin kuulla nämä sanat: ”Tahdoin vain kertoa teille, että Paul hyppäsi hotellin ikkunasta Hartfordissa viime lauantaina. Hän jätti meille viestin, jossa hän sanoo, että te olette paras työnantaja, mitä hänellä on koskaan ollut ja ettei teitä pidä syyttää mistään.”  Erään toisen kerran löysin pöydälläni olevasta kirjekuores- A 136

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=