ISO KIRJA

122 ISO KIRJA E Yhdeksäs luku PERHEEN SUHTAUTUMINEN dellisessä luvussa naisväkemme antoi neuvoja toi- - puvan  alkoholistin vaimolle. Vaimot ovat saattaneet antaa sellaisen kuvan, että mies pitää kääriä pumpuliin ja nostaa jalustalle. Jos asiat tahdotaan saada kuntoon, pitää menetellä aivan päinvastoin. Kaikilta perheenjäseniltä odo- tetaan samaa suvaitsevaisuutta, ymmärtämystä ja rakkaut- ta. Tämä edellyttää tietynlaista nöyrtymistä. Alkoholistilla, hänen vaimollaan, lapsiltaan ja omaisillaan on itse kullakin melko varmasti jokin vakiintunut käsitys siitä, miten muut häneen suhtautuvat. Kukin tahtoo, että hänen toiveensa ote- taan huomioon. Olemme huomanneet, että mitä enemmän yksi perheen jäsen vaatii muita mukautumaan, sitä katke- rammiksi muut tulevat. Syntyy epäsopua ja onnettomuutta.  Miksi? Eikö siksi, että jokainen haluaa leikkiä johtajaa? Eikö jokainen yritä tanssittaa muita pillinsä mukaan? Eikö hän alitajuisesti yritä saada mahdollisimman paljon sen sijaan, että yrittäisi antaa mahdollisimman paljon?  Juomisen lopettaminen on ensimmäinen askel tiellä pois jännittyneestä ja epänormaalista ilmapiiristä. Eräs lääkäri sanoi kerran meille: ”Vuosikausia jatkunut elämä alkoholistin kanssa riittää tekemään kenestä tahansa vaimosta tai lapsesta neuroot- tisen. Tietyllä tavalla koko perhe on sairas.” Perheen on hyvä käsittää lähtiessään tälle tielle, ettei aurinko paista aina. Itse 122

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=